noja ovat olleet esimerkiksi vaihtoehtoisten toimittajaverkostojen rakentaminen, kriittisten materiaalien varastotasojen kasvattaminen sekä hankintojen hajauttaminen eri markkinaalueille. Aikaisemmin ylimääräistä puskuria pidettiin helposti tehottomuutena, mutta nyt sitä tarkastellaan osana toimintavarmuutta.
Strategian ja arjen välinen kuilu Monissa yrityksissä toimitusketjujen riskit tunnistetaan strategisella tasolla, mutta operatiivisessa arjessa päätöksiä ohjaavat edelleen vahvasti kustannus- ja tehokkuusmittarit.
Haaste näkyy esimerkiksi tilanteissa, joissa hankintastrategiassa korostetaan toimitusvarmuutta, mutta käytännössä valinnat tehdään edelleen lähes yksinomaan hinnan perusteella. Yksittäisen vaiheen optimointi ei välttämättä vahvista koko toimitusverkoston suorituskykyä.
Toimitusketjujen kehittämisessä korostuu siksi yhä enemmän kokonaiskuva eli niin sanottu” helicopter view”. Tavoitteena on ymmärtää materiaalivirtojen lisäksi toimittajaverkostojen riippuvuuksia, energiakysymyksiä sekä logistisia riskejä koko arvoketjun tasolla.
Tekoäly siirtyy suunnittelusta käytännön tuotantoon Toimitusketjujen hallinnassa tekoälystä puhutaan paljon, mutta metalliteollisuudessa kiinnostus kohdistuu käytännön hyötyihin.
Keskeinen kysymys ei ole tekoäly itsessään, vaan se, miten päätöksenteon tueksi saadaan aiempaa parempi näkyvyys.
Käytännössä yritykset hyödyntävät jo tuotannonohjaus- ja toiminnanohjausjärjestelmiin integroitua analytiikkaa. Järjestelmät voivat yhdistää tilauskantoja, materiaalivirtoja, toimitusaikoja ja tuotannon kuormitusta samaan näkymään. Tavoitteena on tunnistaa poikkeamat aiempaa aikaisemmin.
Esimerkiksi skenaariomallinnuksella voidaan arvioida, miten kuparin saatavuuden heikkeneminen tai tietyn toimittajan toimituskatkos vaikuttaisi tuotantoon kahden tai kolmen kuukauden aikajänteellä. Reaaliaikainen tieto puolestaan mahdollistaa nopeamman reagoinnin tilanteisiin, joissa toimitusajat alkavat muuttua tai materiaalien saatavuus heikkenee.
Toimitusketjujen näkyvyys ja datan hyödyntäminen ovat nousseet keskeisiksi kilpailutekijöiksi valmistavassa teollisuudessa. Kysymys ei enää ole pelkästään tehokkuudesta, vaan kyvystä ylläpitää toimintaa myös tilanteissa, joissa toimintaympäristö muuttuu nopeasti ja ennakoimattomasti. n
”
Tavoitteena on tunnistaa poikkeamat aiempaa aikaisemmin.
20 prometalli 3 / 2026