prometalli 3/2018 | Page 20

K Yaskawa Finland Oy:n toimitusjohtaja Nina Lehtinen ja projektipäällikkö Jouni Salminen. Lehtisen mielestä myös valtio voisi ottaa vahvempaa roolia Robotti on mielenkiintoinen työkaveri robotiikan edistämisessä konepajoilla. Esimerkiksi autonomi- Lehtisen mielestä myös Ranska näyttää hyvää esimerkkiä: nen liikenne ja julkisten palveluiden digitalisoiminen ovat hal- siellä ensimmäinen investointi robotteihin antaa yritykselle laa- litusohjelman kärkihankkeita, mutta hänen mielestään valmis- jennetut poisto-oikeudet, mikä tuo kirjanpidollista hyötyä. tava teollisuus on unohdettu. Mallia voisi katsoa monesta muusta maasta, jossa on meneillään hyvinkin kunnianhimoisia hankkeita. ”On ehdotettu esimerkiksi Viron mallia. Jos yrityksestä ei nosteta voittoa vaan varoja käytetään investointiin, niin niistä ei tarvitse maksaa veroa. Suomessa se auttaisi tämän tyyp- pistä valmistavaa teollisuutta.” 20 prometalli 3/2018 Lisäksi konepajarobotiikkaan ja automaatioon pitäisi kou- luttaa entistä enemmän ihmisiä. ”Metalliteollisuuden työvoiman ikärakenteen vuoksi tulevai- suudessa eläköityy paljon ihmisiä. Mistä löytyy korvaavat teki- jät, ja kuinka automatisoidaan”, Lehtinen pohtii. ”Jatkossa tarvitaan ihmisiä haastavampiin ja kiinnostavam- piin tehtäviin.”