prometalli 2/2016 | Page 56

AGCO POWER HANKKI KÄYTTÖVARMUUTTA JA TEHOKKUUTTA
UUSI SPX POWER TEAM-LIIKKEENOHJAUSJÄRJESTELMÄ

SORVIN ÄÄRESTÄ Palstalla yhteistyökumppanimme kertovat toiminnastaan.

AGCO POWER HANKKI KÄYTTÖVARMUUTTA JA TEHOKKUUTTA
Agco Powerin tehtaalla kaivattiin toimintavarmaa ja ergonomista korvaajaa, kun edellinen kone oli tullut elinkaarensa päähän. Saksalaisen valmistajan Röslerin RHBE 13 / 18 riippuratamallinen ja kolmella Gamma-turbiinilla varustettu raekuulapuhalluslaite saapui Agco Powerille maaliskuussa 2016 ja on jo lunastanut paikkansa vaativassa tuotan-
Uudella puhalluslaitteella haluttiin parantaa muun
toketjussa. muassa työhyvinvointia. Kuvassa työskentelee
Agco Powerilla, joka on aikaisemmin tunnettu muun muassa lämpökäsittelijä Jani Luhtamaa. nimillä Valmet ja Sisu Diesel, haluttiin parantaa tuotannon tehokkuutta ja työntekijöiden työhyvinvointia erityisesti ergonomian ja hengitysilman kannalta sekä välttää odottamattomat toimintakatkokset.“ Meillä on ainoastaan yksi raekuulapuhalluskone, jonka kautta kaikki kappaleet kulkevat. Tuotanto blokkautuu nopeasti ja siksi tarvitsimme erittäin käyttövarman ja luotettavan koneen“, valmistuspäällikkö Pekka Helminen valottaa hankintakriteereistä tärkeintä.
Röslerin RHBE 13 / 18-koneeseen kuuluu tehokkaat ja tekniikaltaan edistykselliset Gamma-turbiinit, joissa on patentoitu Y-mallinen turbiinin siipi. Siipi lisää tehoa merkittävästi ja tuplaa turbiinin huoltovälin. Kolmen turbiinin ja patentoitujen siipien ansiosta kaikki Agco Powerin laajaan tuoterepertuaariin kuuluvat erikokoiset kappaleet puhdistuvat moitteettomasti.
Rösler oli valmistuspäällikkö Helmiselle ja vanhempi tuotannonkehitysinsinööri Juha Oksaselle tuttu merkki jo ennen tarjouskierroksen alkua. Prodmac toimittajana astui kuvaan hyvin alkuvaiheessa. Vierailu Prodmacin Mika Koivuniemen kanssa Röslerin huippumodernilla tehtaalla, missä kaikki valmistetaan itse, ja saksalaisten tapa toimia tekivät syvän vaikutuksen. Tehokas Gamma-turbiini oli myös yksi päätökseen vaikuttaneista tekijöistä.
Pekka Helminen ja Juha Oksanen ovat tyytyväisiä Prodmacin tapaan toimia agentuurina eikä pelkkänä myyntitoimistona.“ Prodmacilla selvästikin halutaan ratkaista asiakkaan ongelma, on oma huolto, varaosatoimitukset hoituvat, löytyy tietotaitoa ja sitä kautta lisäarvoa asiakkaalle“, Juha Oksanen luettelee.“ Lisäksi hyvän agentin tunnusmerkki on mielestäni se, että annetaan asiakkaan hoitaa tiettyjä asioita suoraan päämiehen kanssa.” Prodmac myy myös Röslerin valmistamia täryhiomakoneita sekä hiomakiviä, joita Agco Powerkin käyttää yhdessä tärymaljassaan. n
Lisätietoja: www. prodmac. fi

UUSI SPX POWER TEAM-LIIKKEENOHJAUSJÄRJESTELMÄ

Maailman johtava hydraulipumppujen ja-työkalujen tuotemerkki SPX Power Team kattaa nyt myös uuden liikkeenohjausjärjestelmän. Uutta Power Team-liikkeenohjausjärjestelmää( Motion Control System, MCS) voidaan käyttää monissa hydraulisovelluksissa, joissa kuormituksen sijainnilla on ratkaiseva merkitys ja sylintereiltä vaaditaan synkronointia.
SPX Power Team-liikkeenohjausjärjestelmän avulla kuorman nostaminen, laskeminen, työntäminen, vetäminen, kallistaminen tai asemointi voidaan suorittaa automaattisesti erittäin tarkasti. PLC-ohjattu synkronoitu nostojärjestelmä on yhdistelmä digitaalista tarkkuutta ja digitaalista ohjausta, ja sen merkittäviä etuja on muun muassa ajansäästö ja toistettavuus.
Power Team-liikkeenohjausjärjestelmä hallitsee syntyvää rasitusta nostaen tai laskien kohdetta tahdistetusti samaan aikaan.
” Käyttäjän ja kuorman turvallisuus olivat tämän tuotteen kehittelyn kaksi tärkeintä tekijää”, sanoo yhtiön globaali tuotepäällikkö Jonathan Schroeder.
” Power Team-liikkeenohjausjärjestelmässä on lukuisia digitaaliohjaimeen sisäänrakennettuja turvaominaisuuksia. Niiden
54 prometalli 2 / 2016
SPX POWER TEAM – liikkeenohjausjärjestelmä nostamassa varovasti suurta muuntajaa.
ansiosta liike pysähtyy turvallisesti hälytystilanteessa. Lisäksi järjestelmässä on turvaominaisuuksien mekaaninen varmistus, joka toimii myös tehohäviön ilmetessä.” Suuren kosketusnäytön ansiosta kaikki järjestelmän tilasta kertovat tiedot ovat helposti käyttäjän saatavilla. n
Lisätietoja: www. hedtec. fi
SPX POWER TEAM-liikkeenohjausjärjestelmä ja siihen kuuluva laitteisto.