prometalli 1/2026 | Page 18

KUVA: NONDEST OY
Kattilaputkien evähitsien tarkastus tunkeumanesteellä.
Satoja asiakkaita, vaihtelevia
tarkastusvaatimuksia Nondest Oy on vuonna 2009 perustettu teollisuuden NDTtarkastuksiin erikoistunut yritys, jolla on yli 20 vuoden kokemus NDT-tarkastustoiminnasta. Yrityksen toimipisteet sijaitsevat Kokkolassa, Seinäjoella, Oulussa ja Kotkassa, kertoo Markus Kumpumäki.
” Teemme NDT-tarkastuksia koko Suomessa. Asiakkuuksia on satoja ja läpileikkaus suomalaiseen teollisuuteen edustava”, Kumpumäki toteaa.
Nondest suorittaa ainetta rikkomattomia NDT-tarkastusmenetelmiä tyypillisesti konepajoille, mutta myös laajasti eri puo-

Tämä on erikoisasiantuntijatyötä, jossa ammattiosaaminen korostuu.
Vanhan työsylinterin korvakehitsien magneettijauhetarkastus avauksen jälkeen.
KUVA: NONDEST OY lelle teollisuutta. Esimerkiksi lämpövoimalaitoksille tehdään tarkastuksia, jotta saadaan käsitystä siitä, paljonko” ajoaikaa” niissä on jäljellä – ja vältytään hintavilta seisokeilta, kun tuotanto tyssää äkkiarvaamatta.
NDT speksattuna soppariin Kumpumäkikin toteaa, että tänä päivänä NDT-tarkastukset ovat laajasti käytössä valmistavassa metalliteollisuudessa – jo ihan senkin tähden, että tarkastukset ovat usein loppuasiakkailta tuleva ehdoton vaatimus, jotta diili voidaan ylipäätään tehdä.
Sopimuksen spekseissä onkin usein kirjaus kolmannen osapuolen käytöstä laadunvarmistuksessa sekä käytettävistä hitsau vaatimuksista ja pinnanlaadun vaatimuksista.
” Tilaajapuolen on hyvä tietää vähän enemmän siitä, mitä tarkastuksessa oikein katsotaan – minkä standardin mukaan toimitaan, mitkä ovat hitsiluokat”, toteaa Kumpumäki ja korostaa samalla järkevän, loppuun asti ajatellun tilausprosessin tärkeyttä.
Turvallisuuskärjellä tuloksiin Nondestillä on kosolti hands on-asiantuntemusta niin ydinvoimaloiden painelaitteista kuin teräsrakenteita valmistavista konepajoistakin. Ydinvoimalat ovat tavallaan tarkastamisen kuninkuusluokka, koska rima jo yksistään turvallisuusseikkojen takia on niin korkealla. Runsaasti kokemusta on kertynyt myös vuosihuoltojen yhteydessä tehtävistä tarkastuksista paperi- ja sellutehtaissa sekä voimalaitoksissa.
” Meillä on käytössä PMI-materiaalianalysointi ja röntgenkuvauksiin digitaaliröntgen. Näillä laitteilla saadaan tulokset paikan päällä, esimerkiksi asennustyömaalla heti”, toteaa Kumpumäki, joka aloitti talossa 2015.
” Digiröntgen on asiakkaiden suosiossa, koska se mahdollistaa tulosten antamisen paikanpäällä.”
Kumpumäki katsoo, että digitalisaation uusimmassa aallossa tekoäly on vahvoilla, myös NDT-bisneksessä.
” Joitakin lupaavia sovelluksia on jo olemassa. Nyt ratkaisut ovat vielä enemmänkin räätälöityjä kuin tuotteistettuja.”
Silmää yksityiskohdille ja ymmärrystä kokonaisuudesta Ihmissilmiä on kuitenkin vaikea korvata kohteessa.” Tämä on erikoisasiantuntijatyötä, jossa ammattiosaaminen korostuu. Tyypillisesti hitsin rakennetta tutkitaan visuaalisesti, jolloin kokemus on arvossaan”, toteaa Kumpumäki.
” Tässä työssä täytyy pystyä näkemään ne yksityiskohdat, samalla kun arvioidaan kokonaisuutta.”
Kumpumäki uskoo, että tulevaisuus tuo tullessaan lisää standardisoituja, fiksuja ratkaisuja ja tekoäly helpottaa tekemistä entisestään.” Kun analogisesti perinteisestä tarkastuksesta siirrytään digitaaliseen datan käsittelyyn, se luo uusia mahdollisuuksia ja parempia tapoja hyödyntää olemassa olevia tarkastusmenetelmiä”, hän uskoo. n
18 prometalli 1 / 2026