prometalli 1/2022 | Page 21

KUVA : POHTO OY
” Monet koulutusteemat toistuvat vuodesta toiseen , mutta toisaalta käyttöön tulee koko ajan uusia materiaaleja ja tuotantoprosesseja , jotka edellyttävät lisäkoulutusta ”, Oikarinen sanoo .
” Myös ympäristövastuuasiat korostuvat teollisuudessa entistä enemmän . Osaaminen on yrityksille keskeinen menestystekijä .”
Oikarisen mukaan uusia kursseja voidaan saada käyntiin jo parissa kolmessa viikossa sen jälkeen , kun niille on havaittu olevan tarvetta . Kouluttajia saadaan laajasta asiantuntijaverkostosta , johon on koottu eri alojen huippuosaajia .
Vuosittain POHTO järjestää lähes kaksisataa täydennyskoulutustilaisuutta eri aloilta . Metallialan osuus näistä on yleensä 10 – 20 prosenttia . Keskimäärin yhdellä kurssilla on parikymmentä osanottajaa , vuosittain toistuvissa seminaareissa osallistujia saattaa normaaliaikana olla yli 150 .
Asiantuntemusta koulutussuunnitteluun POHTO valmistelee koulutusten sisältöjä erikoisosaajien kanssa .
” Yksi esimerkki näistä on Vuorimiesyhdistys , jonka Metallurgian VAT : n kanssa POHTO tekee yhteistyötä koulutussuunnittelussa . Yhteisten ideointi- ja suunnittelukokouksien tuotoksena syntyy koulutus- / seminaaritilaisuuksia kahdesti vuodessa , keväisin ja syksyisin ”, kehittämispäällikkö Henna Piirainen täsmentää .
” POHTO vastaa käytännön järjestelyistä ja pitää huolen , että kouluttajat ja osallistujat saavat nauttia hyvin rytmitellystä päivästä .”
Lähiaikojen kaksipäiväisillä POHTOn täydennyskursseilla käsitellään muun muassa teräksen mekaanista leikkausta ja oikaisua sekä teräksen ja aihioiden valmistusprosesseja .
” Huhtikuussa on tulossa ajankohtaista teemaa käsittelevä koulutustilaisuus metallien valmistuksen CO 2
-päästöjen torjumisesta . Siihen on odotettavissa osanottajia eri puolilta Suomea ”, Piirainen tietää . n
KUVA : POHTO OY

Osaavat ammattilaiset työllistyvät hyvin .
1 / 2022 prometalli 21